Osaatko netin bingoslangia? OTFL, TYVM, GLA. Tulevatko monet keskusteluissa käytetyt lyhenteet selkäytimestä, vai tunnetko jääväsi keskusteluissa enemmän tai vähemmän ulkopuoliseksi? Jos näin on, ei hätää - lukemalla tämän jutun pääset pikaisesti jyvälle ja pelit saavat aivan uutta potkua.
Keskusteluissa, ts. chatissa on aina ollut ongelmana keskustelun hitaus verrattuna normaaliin ääneen käytyyn keskusteluun. Toisilta näppäimistöllä kirjoittaminen käy kätevämmin kuin toisilta, ja jos keskusteluun osallistuu monta henkilöä, kommentit voivat muodostaa aivan liian rönsyilevän ja sekavan kokonaisuuden. Myös tunnetilojen ilmaiseminen on vaikeaa kirjoitetussa keskustelussa.
Ongelmaa helpottamaan on muodostunut joukko yleisesti käytössä olevia lyhenteitä, joilla muutamalla kirjaimella voidaan ilmaista pikaisesti asioita, joiden kirjoittamiseen menisi muuten turhan pitkä aika. Bingosanastona tunnetut lyhenteet ovat pääasiassa muodostuneet englannin kielestä, moni niistä on vakiintunut käytettäväksi myös suomenkielisessä keskustelussa. Lyhenteiden hallitseminen auttaa luonnollisesti pelaamisessa ja keskusteluun osallistumisessa myös englanninkielisillä bingosivuilla.

Alla oleva bingosanasto on kattava, vaikka siitä saattaakin puuttua muutama lyhenne. Olemme jokaisen lyhenteen alle laittaneet sen merkityksen englanniksi ja käännöksen suomeksi. Sanasto on aakkosjärjestyksessä.
Sanaston loppupuolelta löydät myös yleisiä suomenkielisessä chatissa käytettyjä lyhenteitä.
Jos keskustelussa näet lyhenteen, jota ei löydy tältä listalta, kannattaa rohkeasti kysyä, mitä kyseinen lyhenne merkitsee. Bingon pelaajat ovat sosiaalista väkeä ja auttavat oikein mielellään kanssapelaajia!
1tg, 2tg...
1 to go, 2 to go...
1 jäljellä, 2 jäljellä (kuinka monta numeroa jäljellä bingoon)
AAMOF
As a matter of fact
Itse asiassa
AFAIK
A as far as I know
Tietääkseni
AFK
Away from the keyboard
Poissa näppäimistön ääreltä
AFK2P
Away from keyboard (to potty)
Poissa näppäimistön ääreltä (vessassa)
AKA
Also known as
Tunnetaan myös nimellä
ASAP
A as soon as possible
Mahdollisimman nopeasti
B
Back
Takaisin (jos on ollut poissa)
B4
Before
Ennen
B4N
Bye for now
Hei toistaiseksi
BAK
Back at the keyboard
Takaisin näppäimistön äärellä
BBIAM
Be back in a minute
Tulen kohta takaisin
BBL
Be back later
Palaan myöhemmin
BBS
Be back soon
Palaan pian
BDT
’bout darn time
Jo oli aika!
BF
Boyfriend
Poikaystävä
BG
Big grin
Leveä hymy
BLNT
Better luck next time
Parempi onni ensi kerralla
BRB
Be right back
Tulen kohta takaisin
BTW
By the way
Muuten
BY
Busy
Varattu
CYA
Cee ya
Nähdään
CYAL8R
See ya later
Nähdään myöhemmin
EAK
Eating at keyboard
Syömässä näppäimistön äärellä
EMSG
Email message
Sähköpostiviesti
FAQ
Frequently Asked Questions
Yleisimmin Kysytyt Kysymykset (löytyy Bingohallin sivuilta)
FWIW
For what it’s worth
Jos sillä on mitään merkitystä
FYI
For your information
Tiedoksi sinulle
G2G
Got to go
Täytyy mennä
GF
Girlfriend
Tyttöystävä
GG
Good going (tai good game)
Hyvä meininki, tai hyvä peli
GL
Good luck
Onnea peliin
GLA
Good luck all
Onnea peliin kaikille!
GLE
Good luck everyone
Onnea peliin kaikille
GL2U
Good luck to you
Onnea peliin sinulle
GM
Good morning
Hyvää huomenta
GMTA
Great minds think alike
Suuret ajattelijat ajattelevat samalla tavalla
GN
Good night
Hyvää yötä
Gr8
Great
Hienoa
GTSY
Glad to see you
Hauska nähdä
H&K
Hug and kiss
Haleja ja suukkoja
HHIS
Hanging head in shame
Riiputtaa päätä häpeissään
IC
I see
Ymmärrän
IYKWIM
If you know what I mean
Jos tiedät mitä tarkoitan
IGTG
I gotta go
Täytyy mennä
IMO
In my opinion
Minun mielestäni
IMHO
In my humble opinion
Minun mielestäni
IRL
In real life
Tosielämässä
JK
Just kidding
Kunhan vitsailen
JMO
Just my opinion
Se on vain minun mielipiteeni
JTLYK
Just to let you know
Ihan vain tiedoksesi
K
OK (tulee sanasta "okay")
KIT
Keep in touch
Ollaan yhteyksissä
KOTC
Kiss on the cheek
Poskisuukko
L8R
Later
Palataan asiaan myöhemmin
L8R G8R
Later gator (tulee sanonnasta "See you later alligator, in a while crocodile")
Nähdään myöhemmin
LMBO
Laughing my butt off
Nauran kippurassa
LOL
Laughing out loud
Nauran ääneen
LOFTING
Talking in private chat
Juttelen yksityisessä chatissa
LTNS
Long time no see
Ei olla nähty pitkään aikaan
LY
Love ya
Rakastan sua
NETUA
Nobody ever tells us anything
Kukaan ei ikinä kerro meille mitään
NP
No problem
Ei haittaa
OIC
Oh, I see
Ahaa, ymmärrän
OMG
Oh my goodness
Voi ei!
OTFL
On the floor laughing
Nauran lattialla
OTOH
On the other hand
Toisaalta
PM
Private message
Yksityisviesti
PPL
People
Ihmiset
QT
Cutie
Söpöliini
ROFL
Rolling on floor laughing
Nauran lattialla kieriskellen
RTF
Read the FAQ
Lue FAQ, ts. Lue Yleisimmin Kysytyt Kysymykset
RTSM
Read the stupid manual
Lue käyttöohjeet
SD
Sweet dreams
Kauniita unia
SO
Significant other
Parempi puoliskoni
SOHF
Sense of humor failure
Huumorintajun loppuminen
SRY
Sorry
Sori
SS
So sorry
Olen tosi pahoillani
STU
Same to you
Sinulle samoin
SWL
Screaming with laughter
Huutonaurua
SYS
See you soon
Nähdään pian
TC
Take care
Pidä huolta itsestäsi
TOY
Thinking of you
Ajattelen sinua
TTFN
Ta ta for now
Heippa tällä erää
TTYL
Talk to you later
Puhutaan myöhemmin lisää
T
Thanks
Kiitti
TX
Thanks
Kiitti
TY
Thank you
Kiitos
TYVM
Thank you very much
Kiitos paljon
TYU2
Thank you, you too
Kiitos, sinulle myös
U
You
Sinä
VEG
Very evil grin
Hyvin ilkeä virnistys
WB
Welcome back
Tervetuloa takaisin
WTG
Way to go
Niin sitä pitää
WTH
What/who the heck
Mikä/kuka ihme?
WYSIWYG
What you see is what you get
Sitä saa mitä tilaa
YBS
You’ll be sorry
Tulet katumaan sitä
YSR
Yeah? sure? right
Niinkö? Varmasti?
YVW
You’re very welcome
Ole hyvä
YW
You’re welcome
Ole hyvä
c8
Sekaisin (sekasi)
EKK
Eikö kukaan kuittaa?
EMT
En minä tiedä
EVO
Et vain osaa
EVT
Ei voi tietää
EVVK
Ei voisi vähempää kiinnostaa
idlata
Olla läsnä hiljaa
ITQ
Voi itku, harmi
JJ
Joo joo
EVVK
Ei voisi vähempää kiinnostaa
mese
MSN Messenger, jutteluohjelma
reps
Purskahtaminen nauruun
tjsp
Tai jotain sinne päin
TOD
Todellakin!
typo
Kirjoitusvirhe
*G*
Giggle or grin
Kikatus tai hymy
*H*
Hug
Halaus
*K*
Kiss
Suukko
*S*
Smile
Hymy
*W*
Wink
Silmänisku
;) ;-)
Silmänisku
:) :-)
Hymy
:D :-D
Nauru
XD X-D
Naurua silmät ristissä
(((Nimi)))
Haleja!
Aihe: Peliohjeet
Esittelyssä bingon eri pelimuotoja Tiesitkö, että bingosta on olemassa monia eri...
Hupia hedelmäpeleillä Hedelmäpelit ovat Suomen suosituimpia peliautomaatteja. Jo...